Uusi vuosi on nyt onnellisesti alkanut. Toiveet ovat korkealla, mutta jostakin takaraivosta ryömii aina ajatus siitä, että kaikki menee aivan samalla tavalla, kuin viime vuonnakin. Yritän pitää toiveikkuutta yllä, mutta joskus se on hankalaa. Sitä paitsi, aattoilta tuli omalla kohdallani vietettyä sängyn pohjalla potemassa flunssaa. Ainoa lohdutukseni oli Frendien ensimmäinen tuotantokausi, sekä Sinkkuelämän viimeisimmät jaksot neljän aikaan aamuyöstä. Lupauksia en tehnyt, mutta onhan muutaman kilon pudottaminen aina mielessä.

Painon pudottamisesta tulikin mieleeni keskustelu, joka mä ja mun äiti käytiin aiemmin tänään. Keskustelu seurasi melkein tätä kaavaa:

Minä: Moi äiti. Sulla oli mulle jotakin asiaa.

Äiti: Mä olen täällä Prismassa, ja mietin, pitäiskö mun ostaa bikinit meidän matkaa varten. Mä olen jo kokeillut pareja, mutta musta tuntuu, että kannattaako edes ahtautua bikineihin, jos on näin punkero kuin mä.

Minä: Äiti kiltti, koita nyt ymmärtää, että niitä ei kiinnosta sielä Intiassa miltä sä näytät! Viikon kuluttua ne ei enää edes muista, että sä joskus kävit siellä!

Äiti: Niin niin. Mutta kummat housut sopisi mulle paremmin, sellaiset tavalliset, vaiko semmoiset hipsterit?

Minä: En mä tiedä, ehkä tavalliset. Ne ainakin on siistit. Mutta mun pitää nyt lopettaa oikeasti, J tulee mua vastaan, ja meidän pitää mennä vielä käymään kirjastossa.

Mun äidillä on pakkomielle sen painosta, niinkuin varmaankin kaikilla naispuolisilla ihmisillä tällä meidän Maa planeetalla. Mä myönnän, että en ole tyytyväine mun ulkonäköön. Karkkilakkoa on yritetty lukemattomat kerrat, mutta mä olen aina päätynyt sellaiseen tulokseen, että kyllä karkin syöminen on niiden parin liikakilon arvoista! Eläköön karkki ja liikakilot!

Ainahan ihmiset tekevät uuden vuoden lupaukisia. Sehän on perinne. Mutta silti ei voi olla ihmettelemättä, että miksi lupauksia tehdään, vaikka kaikki tietävät ne tyhjiksi. Suosituimmat ovat varmaankin edellä mainitsemani laihdutus, sekä tipaton tammikuu. Itse en ole niin vanha, että viitseisin lupailla tipattomia tammikuita, koska mun elämä on nyt melko tipaton muutenkin.

Tiivistettynä ajatukseni uudesta vuodesta, ja sen lupauksista ovat seuraavanlaiset:

1) Uusi vuosi on turhaa hössötystä, se on päivä siinä missä muutkin. On turha odottaa, että saisit aloittaa puhtaalta pöydältä, koska kyllä kaikki muistavat viimevuotiset kömmähdyksesi. Ja varsinkin sinä muistat ne. Itsensä kanssa on vaikeampaa aloittaa puhtaalta pöydältä, ellei sitten satu kärsimään suuresta muistin menetyksestä.

2)Raketit ovat liian kovaäänisiä. Ne roskaavat, ja kukaan ei ikinä vaivaudu korjaamaan jälkiään. Lemmikit hermostuvat niistä, ja tutisevat koko uuden vuoden vaihteen nurkassa.

3) Lupaukset ovat turhia, kukaan kun ei ikinä niitä pidä.

4) Vaikka pidän vuoden vaihdetta pelkkänä hössötyksenä, pidän sitä kuitenkin mahtavana tekosyynä valvoa viiteen aamulla, syödä napa täyteen herkkuja, ja ennen kaikkea viettää laatuaikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa!